Olen itsenäinen haamu,
olen kohotettu taivas, olen lahja ja velka.
Olen kaunis aikomus,
olen veresliha, olen kekseliäs kuume.
Olen sekava sävel, olen sankarihauta,
olen itseni pahin vihollinen.
Olen keksitty keino,
olen viilletty vaino, olen levoton liekki.
Olen riippumaton ja rajaton kaiku.
Vimmalla vaientaa, raivolla repii.
Käärii ladatun katseesi kumoon.
Hätkähtänyt lujuus ei tullut sinua rajalle vastaan.
Vihlova juoni kaivaa aseet esiin.
Muistuttaa kivusta sopivan seulan läpi.
Halkaisee maat, lohkaisee liirrot.
Heijastaa hienon kuvasi lasista kiveykseen.
Tavanomainen toivo kumartaa sinulle.
Pelastaa ajasta merkitykselliset.
Se olet sinä.
Pitkään kaivattu kiintopiste,
katoavainen luonne.
Kylmä ja kiehtova kauneus.
Kasaat joukkojasi kohti kylmenevää pintaa.
Rappaatte rosoiset pinnat ja tuntemattomat polut.
Leijuva valo lähettää sinut takaisin ylös,
johdattaa sinut sirosta sateesta kantavaksi mereksi,
salatun salin sumuksi.
Ja kun katsot tarkemmin,
kahta sinunlaistasi ei ole.
Valoisat hahmot, kylmät ja kauniit, herrat ja rouvat.
Suomalaiset sielukkaat muodot.
Aallon askeettisuus, villisti vikuroiva jäävuori.
Toikkaroivat kuutiot, lentävä luolaluumu.
Aimo annos sinisiä lumpeenkukkia,
kelluu kauniiden terälehtien tähden.
Tyyni lastenhoitaja kylpee väreissä.
Wirkkaa yhteen lasiset säikeet,
sulattaa muuntuvan massan.
Olette kauniit keräilykohteet,
hienot ja upeat elämäntyöt.
Uursit tänne ikuisen urasi.
Jäit havujen tuoksuksi,
liian suuriksi saappaiksi,
jäit kopinaksi eteisessä.
Jäit hyräilyksi, ilmapuntariksi,
keinun kuluneeksi kädensijaksi.
Jäit satavaksi lumeksi,
valoksi vihreiden lehtien takana.
Jäit todellisiin uniin.
Ja minulla on sinua ikävä.
Tulinen astia läikkyy, metalli on sulaa.
Säkenöi ja lumoaa.
Se oli elämän välitiellä.
Kun saavuit et tiennyt miten se muotoutuu.
Mitä jätät taakse, mikä itkee vuoksesi vielä.
Kaunista sisällä kaikkien,
vain sinut hehkuvana nähnyt moni.
Tunnetko jo ne jotka tulevat jälkeesi.
Sinulle sarastaen,
usvaa uhmaten, tummuuden tyynnyttäen.
Kultainen aamu pyyhkii yli tähtien valon.
Olet kiertänyt yhden jälleen.
Oranssi kytkös kiskoo anteeksiantavan auringon esille.
Säteilevä liike hypistelee seittejä semmaleissa.
Kiiveten ylemmäs kuivattaa kaikkeuden kasvot.
Rauhallinen koitto,
tuo ikinuorena takaisin sulavat sillat ja niiaavat värit.
Tunnin ikäinen tuliainen.
Pidän sinut niin kauan kuin voin.
Sininen ikkuna, tuuleton tila.
Viileämpi aika oikaisee piirit,
kaaresi hengähtää hetkeen.
Pitkä päivä taipuu kelluen kohti iltaa,
kohinat kallistuu kumaraan.
Miellyttävä seitti ottaa unen ajasta kiinni,
ripustaa tumman takkinsa yöksi.
Sinut on arvottu olemaan.
Huomenna, sinulla on kaikki elämän mahdollisuudet.
Terävä torstai kaipaa keittäjää.
Vihreä ja rakas rokka, keksitty kipuihin kansan.
Pyöreä pakkaus, poimittu sinulle.
Maku mahtuu runkoon monen.
Huokeat höysteet painavat päivän pelastuksen alas.
Kielien kertoo kulusta, kolosia paisuttaa.
Muistaa toki lähettää läpinäkyvät terveiset.
Rakkaastasi et silti luovu
vaikka huokaat taas – olet yksin illan.
Vaistosin sinut läpi läheisen hehkun.
Oudoksi tallottu tila laajenee,
kahden kohdatessa ympärillä kaikki on tyhjää.
Näkymätön sidos puhuu sanatta sinulle,
totuus tuijottaa herkeämättä.
Arvaamaton hahmo havaitsee sinut sameasta joukosta.
Vetovoima vihmoo.
Levoton lämmön tunne valelee väljät vuodet,
kiristää kehän alun ympärille.
Sinulla on kirkkain katse. Viesti ohjattu kauttasi minulle.
Sula keho kutsuu kauneimman ihon alle.
Olet värisevä nähtävyys ja koskematon terä.
Siksi. Annatko minun olla tässä.
Teroittaa terät,
paikata puhjenneet, harventaa haitalliset.
Ryystää kahvi läpi sokerin.
Ruokalepo, polttopuut, linnuille ruokaa.
Saappaisiin kymmenkertaisesti kudotut sukat.
Tampata matot, leipoa leivät, lypsää lehmät.
Matonkuteet leikataan iltaisin.
Loppumaton sarka.
Oman maan kannattimet.
Kovettumat kovasta työstä.
Mitä silloin merkitsi minuus.
Valaise tie, vältä vaarat.
Pyydystä varjot, kerää kojut,
ripusta rievut.
Kauttasi koetellaan.
Kestä koitos, salli syli.
Uhmaa unta.
Muista,
arvokas aika kulkee vain yhteen suuntaan.
Sinä olet sydänpuu.
Karkasit kiertotietä, lipsahdit sivuun.
Häpeällä ratkeaman paikkasit.
Nuupahtanut niiskutus,
levoton liikehdintä,
hienostunut hämminki.
Jätä jo itsesi rauhaan.
Kun kirpeä kirkkaus osuu, katso kohti.
Rutista nipistävät vekit,
mausta mutkaiset matkat,
kohota kalliit kiemurat.
Sillä railotta ei elä kukaan.
Lupaus kantoi metsän yli.
Viilsit sen väärin.
Hetki soi kauan, mutta rauha ei saavu.
Miksi liikut hitaammin kun ansa laukeaa,
viimako murtaa kuvitellut luut.
Kannoin sinussa uskoa, reunalta kurkotin yli.
Loputon pudotus katkoi niskan matkalla.
Tunsin sen ennalta ja lähetin matkaan.
Muista en pahaa.
Kova kuumuus, kaareutuva holvi.
Kolme sylillistä puita perällä.
Metallinen ovi jonka saranoilla on oma kieli.
Voimalla vaivattu taikina tekee tilaa.
Turkoosi huivi haalistuu,
osaa pyöritellä pienet ja isot.
Letittää pitkän pitkon.
Käntty ja kakko kutsuu kaksi,
lievittää lämpimät leipänsä voilla.
Lapsuudelta maistuva mielipäivä.
Puhuit eri taajuudella,
kuiskasit sen kahtia kerran.
Elämän salamat löivät kappaleesi kiveen.
Vieraassa salissa kihelmöi, kuulivat sinun tulleen.
Kohottivat katseensa kieppuvaan kajoon.
Periksiantamaton ruska rajaa sen uudelleen.
Sanoo sinulle, sinä et kuulu tänne. Vetää silti kaksin käsin.
Kulkeaksesi kauimpaa reittiä, löydät aina perille.
Sinun on se voitettava.
Jotta seuraava olisi helpompi.
Kirkkaat ketjut riippuvat yllä.
Purppuraton pilvi kantaa juoksevaa elämää.
Pihkaisa sade, lähetetty suojasta jonne et näe.
Syöksyy alas ajamatta ja kastelee köyhän kodin.
Harmaa kansi kuljettaa, ojentaa lahjansa sinulle.
Kuuro kamppaa kypsät, selättää sileän syksyn kerrokset.
Kastuneet kilot kirittävät kurjaa, kunpa et siitä suuttuisi.
Sillä sinun lahjasi on elämä.
Sähköinen valtatie, ruuhka tukkii jokaisen pään.
Siniset valot elävät haamujen kasvoilla.
Kuunteleva korva, läsnäoleva harvinaisuus.
Totuuden torvet toitottaa, peukuta tai häviä.
Median myymät, mainosten omistamat.
Rakkautta on vetää vasemmalta oikealle.
Herättäkää arvottomat kanssaeläjät,
napsauttakaa nolo nurin.
Kohottakaa oikea aika esiin.
Katso liite.
Vihloo vailla vajaa, liskot jo lähteneet.
Mikä olio olen.
Kumea kauneus, karvainen kieli.
Lupaamatta paras.
Kirkkaat äänet, kipua keskellä.
Pehmeys on ympärillä juhlaa.
Kuulinko sen uudelleen.
En juo enää koskaan.
Puiset puitteet, monta majaa.
Eri kokoiset kengät kävelleet kaistaleilla.
Moottoreista meteli, lehmät ammuu iltaisin.
Ihan pienet tahtovat nipussa timoteit.
Kyytiin ja ulos, pahnat pistelee niskassa.
Pitikö taas pomppia.
Pyöräillä myllytietä kovaa,
pienet hyttysparvet eivät osu kun sulkee silmät.
Käsistä tulee tummaa vettä, papiljotit puree etäältä.
Kotijuusto, sauna, jäätelö ja napakymppi.
Talkkunaa ei toivottu koskaan.