Korkea keko kireällä kerällä,
kylmät kolmikot kiinteinä kinoksina.
Kipakat kummut,
maapallon muotoiset mallit.
Kelissä katoavat kaverit,
hiljaa haihtuvat hohkat.
Arktisen seudun äänettömät asukkaat.
Puolen matkan veikeät vieraat.
Kaulassanne riippuvat taas ajattomat villahuivit.
Kylmät väreet kulkee kahta puolta,
kauan kiirinyt kajo kiiruhtaa pohjavirtasi luo.
Kaiverrettu muisto virtaa takaisin.
Puhutteleva pelko kertoo tarinaa johon kuulut,
violetti hohde hakee sinut historiaan.
Rujo riesa kiskoo karkean kasaan.
Kuiskaus kahmaisee kamarin kulmistaan.
Värittömin vitsoin elämäsi koristelit.
Sait seitsemänneltä aallolta uuden muodon.
Juuri siksi,
pitelet aina valoasi kaksin käsin.
Valtava horisontti siintää,
näkymätön kumeus kiehtoo.
Liukuva aika huokuu sinua kohti.
Katsoen kosmista sisältäpäin
leikkauspintaa ylimpään ei ole.
Kun rikkoo sääntöä kerran,
taivaankannen perustaja luottaa sen sinulle.
Otit arvokkaan lahjan vastaan.
Mutta tiedä silti tämä.
Kierrä kohtalosi kaukaa.
Lumen lojaali lisä,
laskeutuva teos tuulen laineilla.
Sateen sankin sielu,
taivaan tuttu toimeksianto.
Kierittää kinosta kasaan,
kopata kieppuvaa kielelle.
Sulattaa satava iholle.
Vierittää vallit, siirtää enimmät sivuun.
Kompastua korkeaan kekoon.
Annoit meille valkoiset linnat ja hennot lumienkelit.
Ympäröivät saaret, hohkaava jää.
Kivikova kerros yhdistää kantavat reitit.
Termisen tietämän valkoinen kuori,
vaaleansiniset varjojen pinnat.
Pienet jäljet lumessa.
Seesteinen halla, rauhantahtoinen maa.
Laidoilla avaruuden alla taipuvat hongat,
taivaalla kirkkaan vihreät liekit.
Nukahdan syliisi unissani jälleen.
Uupunut joukko, äänetön odotus.
Rivissä vain huivit ja hameet.
Koti kestää, selviytyy seuraavaan hetkeen.
Pimeästä toiseen työteliäät teot.
Purraan päivä kerrallaan.
Selonteko saapuu,
kaiku kiirii selässä.
Elämät laihana listana.
Ydin täyttää tilan.
Hiljaisuuden saapuessa, vain yhden asian tiedän.
Teidän nimiänne ei luettu tänään.
Valoit kansamme karmit,
loit sitkeän ja särmän luonteen.
Poimutettu tunne,
nuottien täydellinen kukinto.
Maalauksellinen ilma laskostuu,
kelluva aisti tekee totutun työn.
Polveileva kaiku kuuluu kauttasi,
kehrää kaunista kiemuraa,
viistää uurteista unelmaa.
Koristeltu soitto soi jo tuhansin äänin,
nostaa jälleen sydämemme ylemmäs.
Ja täksi,
onnekas ja kelpo kansakunta kiittää.
Synkeä voima tuli madellen,
poltti ikuiset päreet joissa valo asui ennen.
Huimaava kaiku. Riepottava raivo.
Kuumin löyly kuuluu koristen, iskee sarjana sivuille.
Repien ohjaa kalpeat kävijät,
lähettää tähdenlennot takaisin ylös.
Lähtevien tulien ehtymätön välke.
Suurin sana. Verellä voitettu.
Kansamme huuto kumpuaa keuhkoista kaikkien.
Niin kauan kuin olet,
me olemme meidän.
Tuhannet kädet kannatelleet,
raaputtaneet elämän pintaa.
Tahtomattaan tulia sammuttaneet.
Kun päivä koittaa jätät kaiken,
palavasta pellosta kylmään korpeen.
Resonoi raivokkaasti,
raakaa riistaa sanatta maalaa.
Hengitys höyryää vielä.
Miehetön koti ontossa hunnussa itkee.
Monelle uni tuli liian aikaisin.
Olet olemassa siksi.
Kaukana siintävät horisontit,
hiljaa aaltoilevat pellot.
Jäisen talven tuikkivat silmät,
toisiaan seuraavat erämaat.
Opimme tuntemaan äänesi,
liikkumaan laineillasi.
Kylpemään rannoillasi,
huokailemaan metsissäsi.
Koskettamaan kallioitasi.
Sytyttämään tulesi.
Saimme järvissäsi ikikasteen,
hiljaisuudessasi avaimen onneen.
Ja kutsumme sinua synnyinmaaksi.
Sillä se on sinun todellinen nimesi.
Kohotettu kangas, symbolinen voima.
Ritarillinen ihme tempaavassa tuulessa.
Vielä meissä kasvaa entisajan voima.
Me olemme ripustetut raanut,
me olemme satava lumi,
me olemme valot pimeässä,
me olemme perinteikkäät menot,
me olemme palaavat joutsenet.
Me olemme sinun värisi,
me olemme sinun ompeleesi.
Ja sileät saumasi ovat meille rakkaat.
Syvän taivaan lintuna,
pohjoisen yön tähdistönä.
Sinulla on kirkkain valo.
Sulkiesi takana komein kaari,
maassa valkein pukusi hohtavana peitteenä.
Siipisulat yhdessä kerrotte tarinaanne kauan.
Olet pyhien peltojen toivotuin lemmikki,
kanssamme kaipuulla kulkeva kaunistus.
Makeiden vesien synnyttäjä,
vihreiden peilien virtaava vaeltaja.
Silmiesi kuultava katse,
kehosi pysähtymätön eloisuus.
Välkkyvät kasvot, hopeinen ääni.
Kivisen kunnaan kirkkain teos.
Sinä villi vekara.
Kanna kaarnalaivamme kauas.
Valossa vaisto, hämärässä toinen.
Jokin haluaa lähelle vailla veren kohinaa.
Olen asunut metsässä villipetojen sylissä.
Yksinkö vaellat ja nukut kylmin jaloin.
Ethän näe pimeässä, ennen yötä liiku.
Palaako vaistosi vielä.
Sytytä lyhtysi, jäljet vastasataneessa lumessa.
Tunnet lähenevän mutta peitsi ei polta varjoja.
Valkoisen kuuran takana rauha ja pimeys.
Kunnioita niin elät ikuisesti.
Matala väylä auennut,
sininen harso salattuna edessä.
Ennätit jo hiljaisilla sanoilla peitetyn matkan päähän.
Laitoin sinulle kutsun, ripustin kuvasi kehyksiin.
Näytin sinulle valoa. Heijastatko takaisin.
Aika käy edelläni siihen asti kunnes lähden.
Pidän ojennetusta langasta kiinni,
vedä minut sillä lähemmäs. Ja usko.
Tämän yön silta oli kevyempi jälleen.
Aikojen alun esikoinen,
maailmankaikkeuden kasvatti.
Sinisen hetken jälkeläinen,
yön vankka sydän.
Kehrää tummimman loimen,
loihtii syvimmän säkeen.
Istuu ilonasi iltaisin.
Kestitsemättä ahertaa,
langettaa kylmän kehyksensä.
Katsoo kaihotta kaikkialle.
Näkymätön valo osuu sinuun vain silloin.
Tarpeeton esine, turha tavara, hyödytön kapistus.
Loistava lahja kuin pariton nappi.
Kivojen kappaleiden tienoo vie toivottua tilaa,
tyhjän elämän kuori karisee kilometriin.
Valloittavan kätevä pöly pyyhkii helmoillaan sinua.
Hukattujen hyödykkeiden hankalat hiukkaset,
virtaava vermeiden vyöry. Läjäpäin painavaa roskaa.
Omistatko kaiken jo.
Tarttuu irtoamatta iholta,
lohkeaa liukkaina liuskoina.
Kiinnittyy sanan terään tarratta.
Kulkee lyhimmän matkan.
Kasvattaa karun kerän sisällä,
omii mielen muhkeat maisemat.
Kilahtaa kohteeseen kevyesti.
Hokee kulunutta mantraa,
tylysti töksäyttää, ehostaa ehdoitta.
Sekoitettujen sanojen säilät,
romuttunut hiekkakakku.
Vain harmaata huokailee.
Ja kertoo kirkkaasti sinulle.
Hanki omat värityskynät.
Kuulin sinut kaukaa. Kutsuttuna tulit.
Aavistus nostaa sinut ylös niin
että jalkasi eivät osu maahan.
Valtava lohkare kohoaa ylläsi,
asettunut säkki sätkii elämäsi ympärillä.
Paino musertaa sirpaloidut, varjo repii särkyneet.
Hiljainen rusahdus omistaa hetken.
Ja raskainta maailmassa olet sinä.
Tunnen painosi jo.
Riittänyt et rajaamaan.
Huomenna jo unohdettu vanki ja lieskat.
Vääntää voi voimin, rikkuu vain osin.
Haavoitettuna sotilaana, taisteluakaan häviämättä.
Lasi erottaa elämän.
Saatan olla vaikka palelen. Aika katoaa aina.
Elämän kantajille, tulenjohtajille.
Pelastu seuraavasta, kuole viimeiseen.